Mulla oli jo pitkään ollut kevään aikana tunne, että pitäisi käydä tekemässä jokin fyysisesti haastava retki splitboardilla. Poikkeuksellinen lumikevät vain jatkui ja jatkui minun rakastellessa sitä niin paljon kuin ehdin.
Pallastunturin hotelli ja luontokeskus 31.5.2020
Kesäkuun vaihtuessa päätin, että nyt ennen lumien sulamista on toimittava ja lauantaina Pallaksella laskiessa syntyikin idea, että josko huomenna tulisin takaisin ja viettäisin vuorokauden keroja tutkaillen.
Vähän piti jo tutkailla mistä mennä eteenpäin.
Lämpötila kipusi lähes hellelukemiin ja vain pari tuntia yöllä käytin pitkiä housuja.
Olin kokenut vappuna todellisen energiavajeuden hiihtoretkellä saapuen hoiperrelen kotia ja nyt päätin lähteä nöyrästi liikkeelle. Matkalla ja nousumetreillä ei olisi väliä, kunhan pystyisin nauttimaan sen 24 tuntia. Sunnuntaiaamulla tein päätöksen, että kyllä mä lähden tähän, vahasin rauhassa laudan ja suuntasin kaupan kautta Pallakselle. Kahden jälkeen sunnuntai-iltapäivällä olin valmiina seikkailuun.
Saana ja vatikuru.
Sunnuntaipäivän mulla oli seurana Saana ja pyörittiin Pallaksen lähialueella rennosti laskien. Kahdeksan aikaan palattiin takaisin autolle, jossa otin hieman lisää kameroita sekä ruokaa matkaan. Olin suunnitellut että nauttisin keskiyönauringosta Taivaskerolla, jonka jälkeen lähtisin hiljakseen pohjoista kohti aina lumikerolle asti. Optimistisena ajattelin olevani takaisin aamulla 9-10 aikaa. Tässä tapahtui ehkä reissun suurin virhe. Jätin suurimman osan kameroista, eväistä sekä aurinkorasvan taivaskerolle odottamaan jatkaen kevyemmällä varustuksella etiäpäin.
Taivaskerolta laskin alas Orotuskeron suuntaan, josta nousin rihmakurun vaaroille. Tästä alkoi myös minulle uusi alue, jossa en ollut ennen vieraillut. Kartassa Rihmakuruun näytti laskevan hyviä kuruja ja toden totta pienen lumettoman epätoivon jälkeen löysin mielettömiä laskuja! Siinä vierähtikin kolme-neljä tuntia hujauksessa laskien. Uskomatonta, että oli jo kesäkuu!
Kolmen aikaan yöllä rihmakurun vaaroilla löytyi parhaat laskut.
Rihmakurun kodalle saapuessani huomasin lumessa olevan ihan kunnon jääkuoren. Siellä lämpötila oli siis selkeästi laskenut pakkaselle ja hiihtäminen oli mukavan helppoa. Täydensin myös purosta ensi kertaa reissun aikana vesipullon.
Matka nammalakuruun sujui niin sutjakasti, että päätin jo tässä vaiheessa jatkavani suoraan kohti lumikero montellinmajan kautta. Reittini myötäili siis hetta-pallasvaellusreittiä, jonka tikut olivat vielä paikoin kokonaan lumen peitossa!
Käännekohta hetkellä, jolloin väsymys alkoi.
Vasta pari kilometriä ennen lumikurua alkoi väsymys iskeä. Kello oli kutakuinkin 8 ja tajusin, että matka takaisin olisi pitkä sekä kuuma. Nyt alkoi tulla aurinkorasvaa ikävä! Hetken mietin jo kääntyä, mutta toisaalta olinhan niin lähellä lumikurua, jonka olin henkisesti asettanut kääntöpisteekseni, että loppujen lopuksi siellä oli pakko käydä.
Pieni lepohetki Montellinmajalla.
Takaisin päin matka sujui vaihtelevasti. Joka toinen minuutti olisin halunnut kellahtaa mättäälle nukkumaan ja sillä toisella minuutilla hehkutin kuinka upea kesäkuu onkaan meneillään. Nälkä oli suuri, olinhan jättänyt yhtä leipää ja muutamaa suklaapatukkaa lukuun ottamatta ruokani taivaskerolle. Myös nahka alkoi punottaa.
Nammalakuru 1.6.2020
Nammalkurulta nappasin sinne jättämäni hupparin sekä pitkähousut mukaan sekä melkein hieman torkahdin. Liekö tässä vaiheessa pulssi käynyt minimissään eli 46 lyönnissä?
Tässä vaiheessa ihoa poltti, mutta tiesin selviäväni.
Rihmakuruun oli jälleen mukava saapua ja siinä vaiheessa tiesin jo selviäväni hengissä takaisin. Nousu reissun matalimmasta kohdasta korkeimmalle, Taivaskerolle tuntui sohjoisessa lumessa henkisesti siedettävältä, mutta fyysisesti huomasin, että muutamia kilometri oli jo tullut hiihdettyä. Minun oli pakko laittaa pitkä ohut kuoritakki päälle, jotten olisi palanut entisestään. Kuuma.
Rihmakurun portailla latautumassa viimeiseen koitokseen.
Hieman ennen taivaskeroa kello olikin jo kaksi ja 24h tuntia tuli täyteen. Alkuperäisestä suunnitelmasta olla taivaskerolla 9-10 aikaan aamiaisella olin siis jo 5-6 tuntia myöhässä. Kun vihdoin pääsin kamppeiden luokse, tunsin olevani maalissa. Enää olisi kuin kameroiden kerääminen tunturista ja hiihtely alas autolle.
Reissun statseja uudella Polar Grit X:llä mitattuna. Kello on saatu yhteistyönä.
Loppujen lopuksi aikaa vierähti 25h50min ja matkaa kertyi 48,50km. Korkeusmetrejä matkaan mahtui reilut 2600m. Ei siis mitään älyttömiä lukuja, mutta voin kertoa, että tuolla parhaimmillaan reiteen asti ulottuvassa sohjossa jokainen metriä täytyi ansaita. Siksipä hyvin tyytyväisenä sain ajella takaisin Ylläkselle. Nyt oli koeteltu juuri sopivasti fyysisesti!
Moni piti tätäkin touhuani hiihtää kesäkuussa splitboardilla täysin kahelina, ehkä vähän typeräkin. Matkan aikana ja jälkeen sain kuitenkin älyttömästi viestejä, voidaan puhua jopa sadoista tsemppauksista, älytöntä! Se oli ihan mahtavaa ja varmasti jatkossakin tulen tekemään tämän tapaisia seikkailuita, joista jaan reaaliaikaisesti Instagramiini stooreja.
Kohti Taivaskeron huippua.
Mitä jäi käteen?
Kunnioitettavat palovammat pohkeisiin sekä muistutus eväiden ja juotavan tarpeesta. Join reissun aikana vain 2-3 litraa vaikka yritin keskittyä juomataukoihin. Ruokaakin oli suorituksen aikana vain pari voileipää, roiskeläppä ja hitusen suklaata. Aurinkorasvan jättö Taivaskerolle oli kohtalokas virhe pohkeiden suhteen. Nyt saa kylillä ihmiset nauraa shortseissa kävellessä. “Hullu saa olla muttei tyhmä” kävi usein mielessä.
Ennen kaikkea käteen jäi kuitenkin mahtava seikkailu, muutama loistava lasku sekä tarina muisteltavaksi. Video retkestä ilmestyy myös pian, joten muista seurata myös sosiaalisessa mediassa – Instagramissa sekä Facebookissa.
Illalla kävin vielä palauttelemassa lonkkarilla mukavien rajojen kanssa.
-E