Etsi

Luistelua Lapissa kuvin ja videoin

Morjens!


Päivän se kesti. Nimittäin luistelujäät lokakuussa. Heti jäiden muodostumisen jälkeen saapui sakeat lumipyryt peitellen järvet ja siirryttiin lumisiin aktiviteetteihin. Nyt plussakelien myötä näyttää siltä, ettei luistimia välttämättä olisi kuitenkaan kovin syvälle varastoon kannattanut jemmata. Pidetään peukut pystyssä, kun sää alkaa jälleen viikonloppuna pakastumaan.


Tässä pari viikkoa sitten 24.10. Muoniossa, yhdessä Antti Pietikäisen kanssa, kuvattu video.


Viime syksyn muistan vielä pitkään luistelusta.


Voi pojat minkälaisia kelejä sitä siunaantuikaan ja jäällä tuli oltua viisikin kertaa viikossa. Mukana oli myös monta ensikertalaista ja ne leveät hymyt saivat minut miettimään, pitäisikö tulevaisuudessa alkaa tehdä myös opastuksia. Retkiluistelussa on muuten paljon samaa kuin vapaalaskussa. Kirkas jää kuin puuteri lumi.


Jollain tavalla luistelusyksy huipentui, kun kysyin Instagramissani, olisiko lähiseudulla taitoluistelijaa ja jo muutaman päivän päästä filmailtiin Tiinan kanssa Ylläsjärvellä. Aluksi otettiin vain testi pätkiä ilman sen kummempia miettimättä ja editointikin hoitui yhdessä illassa. Laitoin sen kuitenkin jakoon ja pian se levisi kulovalkean tavoin medioissa, niin kympin uutisissa kuin radiossakin. Kiitos vielä näin jälkikäteen positiivisesta palautteesta. Tuollaiset antavat aina tietysti intoa kuvata lisääkin.



Nyt kun jäitä on taas siellä täällä, on pakko muistuttaa turvallisuudesta. En halua, että kukaan tästä tekstistä innostuttuaan suinpäin ryntää vesille, vaan tiedostaa ensin riskit. Täälläkin osa järvistä on täysin sulana samaan aikaan, kun toisaalla voi olla toistakymmentä centtiä jäätä. Tiedä siis missä liikut.


Pienenä ohjelistauksena luistelijoille luonnon jäillä:


  1. Älä mene yksin.

  2. Ota selvää järvestä etukäteen. Virtaako jossain vesi? Kuinka syvää? Matalat järvet jäätyvät yleensä nopeammin ja pudotessa voit vaikka seisoa pohjassa. Joessa vesi taas voi hetkessä viedä jään alle.

  3. Ota oikeat varusteet mukaan: naskalit, heittoliina, vaihtovaatteet vedenpitävässä pussissa, teräskärkinen jääsauva. Kuivapukua en itse omista, mutta se olisi todella hyvä.

  4. Liiku rantojen lähellä.

  5. Pidä etäisyyttä muiden kanssa.

  6. Kokeile jääsauvalla jäätä vähintään silloin, kun näet sen muuttuvan.

  7. Nauti.

Ja sitten sitä omaa osaamista eli kuvia, olkaas hyvä.

Retkiluistelua Jerisjärvellä Muoniossa
Tykypäivä Juuson, Jannen ja pienen Vieno-koiran kanssa Jerisjärvellä.
Retkiluistelua Lapissa
Löydettiin myös "jäätie" kaistoineen.
Retkiluistelemassa Lapissa.
Kuuluisa kultainen keskitie.
Luistelua Lapissa.
Ja paluuni taitoluistelun maailmaan.
Retkiluistelun muistilista
Luistelua Ylläsjärvellä.
Tiinan kanssa luistelemassa Ylläsjärvellä.
Suomen muotoinen järvi.
Neitokainen ja Tiina itsenäisyyspäivän kunniaksi 2020.
Luistelu Kilpisjärvellä.
Kilpisjärvellä täydellisyyttä hipovissa olosuhteissa. 29.11.2020
Retkiluistelu Kilpisjärvellä
Revontulet, linnunrata ja luistelija.

Oikein hyviä ja turvallisia luistelujäitä kaikille!


-E


0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki