12! Voisiko Suomessa laskea luonnon lumella kaikkina 12 kuukautena peräkkäin? Enää en mieti, vaan tyytyväisenä totean, että voihan sitä! 22.09.2020, syyspäivän tasauksena saatiin Saanatunturilla täyteen 12 peräkkäistä kuukautta luonnon lumella yhdessä Juuso Holsteinin kanssa.
Ajatus hommaan kehkeytyi salakavalasti ja lähti kiihtymään oikeastaan vasta, kun poikkeuksellisen pitkä kevät vain jatkui jatkumistaan. Heinäkuun alussa aloin oikeasti olla sitä mieltä, että tämänhän saattaisi hyvinkin kestää elokuuhun ja syyskuussa tulisi mahdollisesti jo ensilumi. Juuri elo- ja syyskuu olivatkin ne hankalimmat kuukaudet, mutta loppujen lopuksi onni kääntyi puolellemme. Kriteereinä oli että laskun tulisi oikeasti tuntua laskulta ja olla yli 5 käännöstä. Yhtä käännöstä varten ei matkaan lähdettäisi, eikä voitaisiin puhua laskemisesta.
Tiistaina Kilpisjärvelle ajaessa pääkopassa oli epätoivoista poltetta saada homma naulattua. Aavistuksen taikauskoisena olin yrittänyt pitää homman vain pienessä piirissä kertomatta laajemmalle yleisölle. Pelkäsin, että julkisesti ääneen lausuessani homma kirjaimellisesti vesittyisi.
Ne jotka tästä kuulivat pitivät ideaa tietysti kahelina ja vielä matkalla pelipaikoille kuultiin toteamus “Eheeei täällä missään laskemaan vielä onnistu.” Hauska juttu muuten, että olin käynyt ruskareissulla ensimmäistä kertaa Saanan päällä vain kahdeksan päivää aiemmin. Ei siis mikään ihme että usko oli itselläkin koetuksella.
Tunturiin noustessa tunnelma muuttui ja koettiin hauska hetki, kun vastaan tuleva rouva hehkutti touhuamme mahtavaksi. Olin valmistaunut perinteiseen tapaan suureen ihmetykseen, mitä te pojat kuvittelette tekevänne. Viimeistään kun hän kertoi lunta olevan huipulla puoleen reiteen sydämeni alkoi sykkiä kunnolla.
Ylhäällä sää vaihteli rajusti. Saatiin sekä auringonpaistetta että totaalisen valkoista piiskaa vasten poskia.
Juuso pujottelee.
Pimeän suhteen aikataulu puski hieman päälle ja jos koko päivä olisi ollut aikaa, niin varmasti enemmänkin laskettavaa olisi ollut tarjolla. Saatiin valittua kuitenkin muutamat hyvät painanteet, joihin tuuli oli lunta kerännyt paikoin reilustikin. Se oli positiivinen yllätys, jota salaa kokoajan olimme toivoineet.
Päästiinpähän sitä heti myös droppejen makuun ennen kuin päätin kiertään pystyssä pysyäkseni.
Aina sydäntä lämmittävä näky.
Hulluahan tämä koko juttu oli, mutta niinkuin äiti sanois: “hullu saa olla, muttei tyhmä”. En tiedä onko joku tai kuinka moni muu on Suomessa vastaavaa tehnyt, mutta kertokaa ihmeessä jos tiedätte!
Myös filmin pätkä 12 on tuloillaan ja tarkoitus saada ensi-iltansa kuukauden päästä Arctic Weekendissä. Pysykää kuulolla!
-E
Muista seurata lisää Instagramissa ja Facebookissa.